Itä-Eurooppalaisia nettipeli uutisia

Ihan samalla tavoin kuin Länsi-Euroopassa myös Itä-euroopalaiset hallitukset ja lainsäätäjät haluavat vaikuttaa nettipelaamiseen. Viime viikon aikana Itä-Euroopasta tulikin useampi nettipelaamiseen liittyvä pelaaminen.

Unkarissa sanomalehti Budapest Business Journal kertoo esimerkiksi että Unkarin rahaa tarvitseva hallitus haluaa lisätä peliyhtiöiden verotaakkaa vuoden 2012 alusta. Vielä ei kuitenkaan tiedetä kuinka suuri veromuutos tulee olemaan ja miltä yhtiöiltä se tullaan ottamaan. Lakiehdotus tullaan antamaan Unkarin eduskunnalle ja päätös odotetaan olevan valmis marraskuun ensimmäinen päivä 2011.

Ukrainasta kerrotaan toisaalta että casinopelejä koskevaa kieltoa joka astui voimaan vuonna 2009 pyritään nyt nostamaan. Politikko Oleg Tsarev on jättänyt lakiehdotuksen koskien tätä mutta Tsarev haluaa ainoastaan laillistaa casinoissa pelattavat pelit eikä siis netticasinoiden pelejä. Silti jonkinlaisten casinopelejen laillistaminen on luultavasti hyvä alku myös nettipelejä ajatellen.

Ukrainan uudet casinot tullaan siinä tapauksessa sijoittamaan viiden ja neljän tähden hotellin Krimean osavaltioon. Ukrainan valtio tulee verottamaan casinoita ja näin ollen Tsarev uskoo tämän olevan hyvä tulonlähde hallitukselle. Tällä hetkellä casinopelikielto on johtanut siihen että kaikki pelaaminen Ukrainassa tapahtuu laittomasti.

Latviasta kerrotaan toisaalta että Latvian nettipelimarkkinalla pelataan kokonaisella €17.4 miljoonalla joka vuosi ja Latviassa ollaan siksi myös alettu miettiä nettipelaamisen laillistamista jotta Latvian hallitus pääsisi verottamaan ainakin osaa tästä summasta.

 

Jätä kommentti